Sari

Sari

Kärjistetysti voisi sanoa, että juoksen, koska siskokin juoksee. Vuonna 2010 35-vuotiaana aloin odottaa lasta, ja ikuinen nuoruus baarireissuineen oli vihdoin eletty. Minusta ei ollut enää siskoni kuppilakaveriksi, ja hän liittyikin juoksuporukkaan, jossa tavoitteena oli juosta maraton. Keväällä 2011 minä synnytin ja sisko juoksi ensimmäisen maratoninsa.

Olin lenkkeillyt ennen raskausaikaani, mutta touhu ei ollut lainkaan tavoitteellista, vaan lähinnä nautiskelua ja paineiden purkamista. Juoksin iltaisiin Töölönlahdelle, missä tapasin siskoni, ja yhdessä kiertelimme lahtea ympäri sopivalta tuntuvan matkan. Tuolloin aloin tykätä juoksemisesta, jota olin aiemmin syvästi vihannut. Edelleen olin kuitenkin sitä mieltä, että ei kai kukaan hullu maksa siitä, että pääsee juoksemaan kilpaa.

Tyttäreni syntymän jälkeen palasin vähitellen juoksupoluille. Kun aika oli kortilla, juoksu oli helppo valinta. Hankin juoksurattaat ja sain lenkkien määrää lisättyä. Liityin myös siskoni juoksuporukkaan ja aloin treenata kohti puolimaratonia ja maratonia. Ensimmäisen maratonin juoksin elokuussa 2012, kun lapseni oli puolitoistavuotias, ja sen jälkeen olen juossut useita puolikkaita, kymppejä sekä toisen maratonin. Kolmas maratonyritys päättyi kuitenkin viheliäiseen polvivaivaan, joka piti minut lopulta poissa juoksun parista useita vuosia. Käytännössä minun piti opetella juoksemaan uudelleen, ennen kuin sain vaivan jokseenkin selätettyä ja pääsin uudelleen pidempien lenkkien pariin.

Viime syksynä juoksin neljän vuoden tauon jälkeen puolimaratonin ja puolivahingossa tein ennätyksenikin, kiitos siskoni, joka oli minulle jäniksenä ja tsempparina. Polvi kesti matkan hyvin, mikä on motivoinut harjoittelemaan. Tavoitteenani onkin juosta puolikas jos toinenkin, kunhan päästään kisaamaan.

Vuodet juoksun parissa ovat opettaneet paljon, ja klassisesti virheistä olen oppinut eniten. Jos mielii juosta ja kehittyä, täytyy juosta, mutta samalla on pidettävä huoli lihaskunnosta ja -huollosta, jotta vammoilta vältytään. Olen myös oppinut, että kisaan vain itseäni vastaan, ja yritän olla vertailematta aikoja muihin. Juoksen, koska rakastan juoksua ja sitä tunnetta, kun tiedän olevani kunnossa ja vahva. Edelleen juoksu on minulle myös tapa purkaa ikävää energiaa ja saada hyvää tilalle.

Juoksun kautta olen myös tutustunut useisiin huipputyyppeihin, kuten Helsingin Juoksijoiden reippaisiin ja kannustaviin juoksuhulluihin!