”Aloitin rauhallisesti, mutta alkumatkasta vatsa alkoi temppuilla, ja meno oli aika haastavaa noin 45 kilometriin saakka. Sen jälkeen vaivat kuitenkin väistyivät, ja juoksu alkoi sujua. Loppu meni yllättävän kevyillä jaloilla.”
Annika Ahtiainen
Helsingin Juoksijoiden Annika Ahtiainen tykkää juosta maratoneja mutta myös pitempiä matkoja. Yhden unelmansa hän toteutti heinäkuun alkupuolella NUTS-polkujuoksukisassa Lapissa, missä hän juoksi 100 kilometriä. Annika tuli maaliin hyvävoimaisena ajassa 16.18.46 ja oli ajallaan naisten sarjan 18. Annika tiesi, mihin oli ryhtymässä. Hänellä on kokemusta maratonia pidemmistä matkoista jo ennen sadan kilomerin koitosta. Annika panostikin huolelliseen harjoitteluun.
Annika lähti ”tuoreilla” jaloilla vaativaan maastoon ja osittain helteiseen säähän. Alla ei ollut rasittavia kilpailuja tai muuta treenikuormaa. Keväällä vaivanneet akilleet laittoivat myös omat rajansa harjoittelulle. Annika toteaakin, ettei oma kroppa olisi tässä vaiheessa kestänyt tämän suurempia viikkokilometrimääriä.
Koska Helsingistä ei löydy Lapin maastoja, Annika ”tunkkasi” muun muassa portaissa kerran viikossa. Lajinomaista treeniä hän teki myös poluilla, mutta yhtäjaksoisia pitkiä kivikko-juurakkoja Helsingistä on vaikea löytää. Lihaskunnostaan hän piti huolta muun muassa kahvakuulatreenillä.
”Treenasin kolmen viikon sykleissä niin, että kaksi viikkoa oli kovia ja yksi kevyt. Kovilla viikoilla juoksin 75–100 ja kevyillä 50–60 kilometriä. Kilometrimäärä kasvoi kevään aikana. Pisin harjoittelulenkkini oli 50 kilometriä.”
Sata kilometriä vaatii hyvän harjoittelun ja kunnon lisäksi myös psyykettä. Kun alla on jo muutama pitempi kisa, Annika tiesi, että vaikeiden kilometrien jälkeen voi tulla yllättävän hyviä vaiheita. Ihan heti pitkällä matkalla ei kannata antaa periksi. Omaksi vahvuudekseen hän mainitseekin sitkeyden.
Helsingin Juoksijoissa Annika on ollut mukana pari vuotta. Tukea ja kannustusta sadan kilometrin matkalleen hän sai seurakavereilta, jotka olivat itsekin kisassa mukana, sekä kannustustiimiltä. Tsemppiviestejä tuli myös puhelimeen.
”Ihanaa, kun juoksukaverit elävät hengessä mukana! Oli myös mielettömän hienoa olla kisassa, jossa oli seurakavereita. Kun voi jakaa kokemuksia tuttujen kanssa ennen kisaa, sen aikana ja jälkeenkin, siitä saa hurjasti tukea ja voimaa.”
