Hellettä, hikeä ja hupia Saarenmaalla

Helsingin Juoksijoiden perinteinen kesän juoksuleiri pidettiin tänäkin vuonna Saarenmaalla. Osalle porukkaa reissu Viron lintukotoon oli kuudes, mutta mukana oli myös ensikertalaisia.

Juoksuleirillä juostaan. Viiden päivän leiriohjelma rakentui treenien ehdoilla. Ensimmäisen päivän iltana auto- ja lauttamatkojen puuduttamat juoksijat tekivät kevyen tutustumis- ja muistelulenkin Kuressaaren kaduilla. Tänä vuonna helle helli meitä koko reissun ja niin ensimmäinen höntsälenkkikin valutti hikeä. Kaupunki oli pysynyt yhtä kauniina kuin ennenkin. Täällä taas -tunne valtasi osan meistä nostalgiallaan.

Aamut ja päivät treenataan. Treenejä on parhaimpina päivinä kolme. Illat ovat rentoutumista varten. Kuressaaren ravintolat tarjoavat hyvään hintalaatusuhteeseen päivällistä juomineen. Ensimmäisen illan ravintolaksi valikoitui italialaishenkin La Perla, jonka välimerellinen pasta sai kiitosta. Uskoo ken tahtoo oluen palauttavaan voimaan, ja osa meistä vaikutti uskovan, kuohuvat juomat nautittiin vielä John Bull -baarissa paluumatkalla Meri-hotellille. John Bullista löytyy myös ostalgiaa, sillä oluet pyritään aina juomaan Leninin valvovan silmän alla. Tämän Lenin-taulun luona olevan pöytäloosin asiakkuudesta kilpailemme usein saaren venäjänkielisen väestön kanssa.

Toisen leiripäivän eli perjantain kohokohta oli reipas 40 minuutin lenkki. Valmentajien ohje oli pitää vauhti vauhtikestävyysalueen alarajalla lähellä aerobista sykettä. Taivaalta loimottava aurinko nosti kuitenkin sykkeitä, mutta sinnikkääsi jengi veti vajaan kilometrin lenkkiä ympäri. Saimme vielä ylimääräistä puhtia virolaisilta katusuunnistajilta. Vauhtikestävyystreenin jälkeen teimme henkselivetoja urheilukentän nurmikolla ja sitten suoraan Meri-hotellin saunaosaston uima-altaalle.

Olemme monena vuonna olleet Meri-hotellin vakiovieraat. Hotelli sijaitsee rannan tuntumassa lähellä urheilukenttää. Saunaosaston pienessä uima-altaassa lilluminen palauttaa juoksun rasittamia jalkoja – tämäkin lienee uskon asia – mutta monesti altaassa pulikoineiden juoksijoiden jalat ovat melko kevyet vielä viimeisenäkin treenipäivänä. Hotellin hyviin puoliin kuuluu myös pieni, mutta toimiva kuntosali ja hyvä aamupalapöytä.

Jokainen aamu aloitetaan lenkillä. Lauantaiaamuna lähdimme kahdeksalta kahden tunnin pitkälle lenkille. Eli yhdistimme aamulenkin ja pitkiksen. Aamu oli jo lämmin, joten yhtään liian aikaisin emme olleet liikkeellä. Juoksimme ensin noin tunnin, minkä jälkeen pidimme hyvin suunnitellun noin kolmen minuutin tyhjennys- ja tankkaustauon hotellilla ja jatkoimme juoksua vielä toisen tunnin. Pitkän lenkin perinteeseen kuuluu myös pysähtyminen parilla lintutornilla – kuka nyt mitäkin eläimiä bongasikaan. Traditiosta pidettiin kuitenkin tiukasti kiinni. Aamukymmenen jälkeen valtasimme aamiasosaston ja söimme niin kuin maratoonarit nyt vain syödä voi – ehkä enemmän kuin hevoset.

Lauantain kakkostreeni oli funrun-henkinen kisailu. Tänä vuonna teemana oli perinneleikit. Kaksi joukkuettamme otti toisistaan mittaa Kuressaaren keskiaikaisen linnan pihamaalla. Lajeina olivat säkkijuoksu (jätesäkit), siivoajat-roskaajat-leikki (roskina hotellin pallomeren pallot), appelsiinin kujettaminen pään päällä sekä tuhatjalkainen-viesti. Lisäksi bonuksena pelattiin futismatsi. ”Leikkihenkisen” kilpailun voittanut joukkue palkittiin päivällisen yhteydessä vanhan paloaseman ravintolassa samana iltana.

Jokaisella reissulla aina joku eksyy. Sunnuntaiaamuna heitimme jäähyväiset Meri-hotellille ja suuntasimme kohti  Tammesen kylässä sijaitsevaa Annin Turismitalua, jonne on noin 40 minuutin ajomatka Kuressaaresta. Ajatus oli, että ajamme ensin läheiselle luonnonpuistolle, jossa juoksemme lounasnälkää kasvattavan lenkin vanhalle majakalle. Osa meistä noudattikin suunnitelmaa. Kaksi autokuntaa muisteli reitin kuitenkin väärin ja päätyi kinttupolkua pitkin noin kahden kilometrin päähän puiston parkkipaikasta. Sen lähemmäksi autoilla ei ajettu, vaikka Googlen mukaan tie olisi ollut hyvinkin ajettavaa.

Mutta ei hätää, juoksijoilla on aina menopeli alla, joten lenkkarit jalkaan ja metsäpolkua pitkin kohti sovittua parkkipaikkaa. Merkkasimme varulta kuin kunnon partiolaiset jokaisen risteyksen, josta käännyimme. Kahden auton etsiminen metsästä lenkin jälkeen ei houkutellut ketään. Lounaslenkille lähdettiin vähän myöhässä mutta kevein askelin. Rantavedessä törröttävä rapistunut majakka sai meidät riemuitsemaan tällekin etapille pääsystä.

Annin majatalon isännälä Randolla on tapana sanoa, että pääskyset ja maratoonarit saapuvat aina samaan aikaan. Tänä vuonna lähdimme leirille viikkoa myöhemmin, joten pääskysillä taisi olla pesätkin valmiina. Saarenmaan idyllisessä maalaismaisemassa sijaitseva majatalo tarjosi nytkin parastaan: mutkattoman lounaan, hirsiaitat nukkumiseen ja venäläisen saunan paljuineen rentoutumiseen. Ja kuten niin monesti ennenkin, vaalean illan kesäisin ääni oli käen kukunta.

Viimeisen leiripäivän eli maananatain aamu aloitettiin, nooooh, lenkillä. Nytkin pidimme perinteistä kiinni ja juoksimme noin neljän kilsan päähän kiviselle merenrannalle, jossa pysähdyttiin heittämään leipiä veteen. Jotkut ottivat paluumatkalla metsäosuudella vähän pidennystä lenkkiin. Parin kilsan mutkaa ei kai eksymiseksi voi kuitenkaan sanoa.

Aamupalan jälkeen koitti tylsin osuus: kamojen pakkaaminen, Caramel-koiran jäähyväisrapsutukset ja autolla kohti Tallinnaa. Juoksukilsoja leirin aikana kertyi reippaasti yli 70. Lisäksi teimme lihaskuntotreenejä sekä venyttelyjä. Juotujen palautusjuomien määrää ei kukaan muista – mutta lukuisat uudet muistot siivittävät jäljellä olevan kesän treenejä. Tästä on hyvä jatkaa.